HARRISON

virtuaalihevonen / a sim-game horse

img       img
img
img

Nimi Harrison Syntymäaika, ikä 28.11.2016, 5v
Rotu miniaasi Sukupuoli ori
Väri, merkit hiirakonkirjava, siima Säkäkorkeus 77cm
Koulutustaso harrastekäytössä, maskotti Rekisterinumero ei rekisterissä
Kasvattaja J. Aalto (tuoja Rea | Aasikartano) Omistaja VRL-05810
Meriitit -

* satunnainen ikääntyminen

 

Jokainen ravenwoodilainen tietää, että tilallamme on yksi iso jengi jonka muodostavat tallipihamme suloiset kauhut eli kaksi pihakoiraa, minishetlanninponi ja nyt myös miniaasi. Nämä neljä ovat erottamattomat, uskokaa pois. Siellä missä yksi menee, on luultavasti kaikki kolme muutakin kun vain katselee tarpeeksi tarkkaan ympärilleen. Kuten ystäväänsä Djangoa, myöskään Harrisonia eivät pitele sen enempää tarhan aidat kuin raolleen jääneet ovetkaan, koska raoista mahtuu aina ujuttautumaan johonkin suuntaan. Ja kun nelikko on tunnettu seikkailunhalustaan, ei myöskään ole paikkoja minne nämä neljä eivät menisi. Ja se myös tarkoittaa sitä, että sitä ollaan välillä myös pulassa kun sitä mennään tunkemaan turpa (tai kuono) sinne minne se ei kuuluisi. Kuten vaikka sankkoon, niin että pää jää jumiin tai mennään oikein porukalla rypemään laitumen mutalammikkoon, jonka jälkeen on kiva tepsutella rapaisin kavioin ja tassuin vaikka talon ulko-ovesta sisälle.

Kuten useimmilla omissa kaveriporukoissaan, myös Harrisonilla on oma roolinsa. Pienestä koostaan huolimatta Harrison on vähän kovempi kaveri; se ei katso hyvällä ihan jokaista vastaan tulevaa isottelevaa eläintä, mutta ihmisiä kohtaan se on aina ollut kiltti. Harrison esimerkiksi puolustaa Djangoa heinäkasalla isompien hevosten tullessa paikalle ja onpa se liian uteliaiksi osoittautuneita vasikoitakin hätyytellyt kauemmas parhaan ystävänsä lähettyviltä. Harrisonilla on leijonan sydän ja no, aasin itsepäisyys eli kyllä ne isommat ja vanhemmat otukset usein myös väistävät tätä meidän pikkuportsariamme. Harrison ja Django ovat kyllä suloinen kaksikko, ne ovat usein kuin paita ja peppu ja mukana pyörivät yhtä usein tietenkin myös huskykaksikkomme. Harrison kiertää tätä nykyä itseasiassa Djangon mukana kisakentilläkin. Ei sen kanssa kisata missään lajissa, mutta Harrison rauhoittaa Djangon hermoja kisahälinässä. Mikäli kaverukset puolestaan erottaa toisistaan syystä tai toisesta, on jälleennäkeminen aina yhtä iloinen ja kovaäänisen hirnumisen säestämä.

Mitä äänekkyyteen tulee, Harrisonin kyllä aina löytää sen pitämän metelin perusteella. Jokainen ehkä tietää sen aasien pitämän hassun vinkumista muistuttavan hirnunnan ja myönnettäköön, että kun Harrison keksii tulla välillä aamuneljän aikaan pitämään sitä aamuista mekkalaansa suoraan jonkun makuuhuoneen ikkunan alle, on se muutaman kerran saattanut joutua juoksemaan karkuun ikkunasta sinkoilleita saappaita yms käteen sattuneita tavaroita. Välillä tuntuukin että Harrison luulee olevansa kukko, se pitää kyllä koko talliporukan varmasti hereillä kovaäänisellä hirnunnallaan joka kaikuu Ravenwoodin tallipihalla pitkin päivää. Harrison on muutoin kyllä ihan mahdottoman kiltti, se rakastaa lapsia ja huomiota. Ihmisten rapsuteltavana on aina kiva olla ja Harrison antaa lasten taluttaakin itseään ihan nätisti. Harrisonilla ei voi ratsastaa tai ajaa, mutta siitä on seuraa monelle vaikka välillä sitä myös kuulee kirottavan, onnistuuhan se melkein viikottain tiputtamaan jonkun alas satulasta ilmestymällä ratsukon taakse hirnumaan ihan yhdenäkin. Siinä on vaikea sanoa kumpi säikähtää enemmän aasin aiheuttamaa sumutorvi-imitaatiota, hevonen vai ratsastaja.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. James (evm) ii. Jameson (evm) iii. Tyson (evm)
iie. Jenna (evm)
ie. Sonya (evm) iei. Sqout (evm)
iee. Marya (evm)
e. Harriet (evm) ei. Harry P (evm) eii. Pottermore (evm)
eie. Chica (evm)
ee. Melbourne (evm) eei. Sidney (evm)
eee. Melissa (evm)

Jälkeläisinfo

o/t. Varsan nimi 00.00.0000 e. Vanhemman nimi Omistaja
o/t. Varsan nimi 00.00.0000 e. Vanhemman nimi Omistaja
o/t. Varsan nimi 00.00.0000 e. Vanhemman nimi Omistaja
o/t. Varsan nimi 00.00.0000 e. Vanhemman nimi Omistaja
 

Harrisonin suku koostuu harrastekäytössä olevista miniaaseista, jotka toimittavat enempi lemmikkien virkaa kuin mitään muuta. Sen isä on 77 senttinen hiirakonkirjava miniaasi ja emä taas ruskeankirjava 76 senttinen miniaasi.

Päiväkirja

10. tammikuuta 2016

Kihisin jännityksestä tammikuisena pakkasaamuna odotellessani malttamattomana ikkunan ääressä milloin pihaan kaartaisi tuttu hevoskuljetusauto. Olin kutsunut mieheni siskon lapsineen jo aikaisin kylään, sillä tämä tänään saapuva myöhäinen joululahja oli osoitettu ennen kaikkea heille. Olin joulun jälkeen törmännyt ensimmäistä kertaa oikeaan aasien myynti-ilmoitukseen ja tietenkin sain siitä samalla erinomaisen idean - tottahan Ravenwoodiinkin pitäisi saada yksi lemmikkiaasi lapsien rapsuteltavaksi ja aikuisten iloksi! Niinpä olin tarjonnut kotia yhdelle myytävistä aaseista ja eilen oli vihdoin tullut puhelu, jossa ilmoitettiin meille tulevan aasin saapuneen Yhdysvaltoihin. Kukaan ei vielä tiennyt tästä yhtikäs mitään minun lisäkseni ja sekös tässä hauskaa olikin! "Hey, now it's coming! Let's go outside!" virnistin kun näin viimein rekka-auton kaartavan Ravenwoodin pihamaalle ja hetken päästä seisoimmekin koko porukka ulkona vastassa toppatakkeja päällemme kiskoen. "What did you buy now?" mieheni kysyi hieman epäluuloisen oloisena asettaessaan käsivartensa hartioilleni. "Oh, you will see!" hymyilin iloisesti seuratessani kuinka kuski meitä tervehdittyään laski viimein lastaussillan alas. "What is that?" mieheni siskontytär kysyi kun autosta asteli viimein ulos Ravenwoodin uusin lisäys. "I would like to know that too." mieheni mumisi ja ähkäisi kun tökkäsin häntä kyynärpäälläni vatsaan. "It's a donkey! Our donkey." hymyilin entistä leveämmin ennen kuin kiirehdin ottamaan aasin vastaan. "A donkey??" kuoro kuului vastaavan hämmästyksissään takaani. "Yeah, isn't he cute?" intoilin rapsutellessani suloista pientä miniaasiamme korvan takaa ja kääntyessäni katsomaan perhettäni; päätään pudistelevaa miestäni, iloisesti hymyilevää ystävääni ja hänen lapsiaan, jotka hetken epäröityään päätyivät sittemmin piirittämään Harrisonin, koska olihan se tosiaan ihan mahdottoman suloinen! Meidän oma miniaasimme. - Lauren Ely





 

ulkoasu © Cery 2016

tekstit © Break, ellei toisin mainita!

muut kuvat © pidä hiirtä kuvan yllä nähdäksesi tekijäinoikeudet!

otsikkokuvat © Filter Forge & Trey Ratcliff (CC BY-NC-SA 2.0) sekä Horsebreakers Unlimited, LLC. (Pamela)