TUISKULAN REBELLA

virtuaalihevonen / a sim-game horse

img       img
img
img

Nimi Tuiskulan Rebella Syntymäaika, ikä 01.04.2015, 6v
Rotu irlannincob Sukupuoli tamma
Väri, merkit mustankimo Säkäkorkeus 158cm
Koulutustaso lännenratsu, ranch trail Rekisterinumero VH17-046-0003
Kasvattaja felissa | Tuiskulan talli Omistaja VRL-05810
Meriitit -

* satunnainen ikääntyminen

 

Tuiskulan Rebella on melko eloisa ja vauhdikasliikkeinen tamma irlannincobiksi, mutta kyllä sillä myös sydän on paikallaan. Silti Rebella tapaa välillä herättää vähän ristiriitaisiakin tunteita, sillä vaikka se on pohjimmiltaan kiltti, tamma on välillä melko kuriton ja joskus se myös unohtaa tyystin suuren kokonsa. Rebella on myös kova karkailemaan, se helposti tunkee itsensä ennen aikoja ulos laitumen portista tai karsinan ovesta ja seuraavaksi tamma ravaakin jo iloisesti hörhöttäen omilla teillään. Taluttaessa tamma saattaa myös saada yhtäkkiä päähänsä että se haluaakin lähteä juuri tuohon suuntaan ja ei siinä hoitajalla ole paljon vastaan sanomista, kun mustankimo menee koko massallaan eteenpäin kunnes saavuttaa huomaamansa ruohotupon. Mutta samalla Rebella on kuitenkin kiltti, kyllä siitä näkee ettei se pahuuttaan temppujaan tee vaan sillä on enemmänkin pilkettä silmäkulmassa ja joskus se hontelo kaksijalkainen vain unohtuu, onhan se niin kevytkin Rebellaan itseensä nähden. Kyllä Rebella kuitenkin loppupeleissä komentoa uskoo ja seuraavaksi se jo kerjääkin anteeksiantoa tummat nappisilmät suurina.

Eli vaikka Rebellan kanssa välillä tekisikin mieli päästää muutama ärräpää suustaan silloin tällöin, ei tammalle kyllä koskaan voi pitkään olla vihainen. Sydän heltiää auttamatta kun ressukaksi heittäytyvä tamma tunkee turpansa syliisi ja kerjää huomiota kaikki mahdolliset keksimänsä säälipisteet hyväksikäyttäen. Rebella kuitenkin tykkää ihmisistä eikä se kyllä ketään tahallaan satuttaisi, se on selvää. Rebella on vain välillä vähän varsamainen höntti, joka kujeilee omiaan. Kun Rebellan saa kuitenkin sidottua kiinni, on tamma oikein mukava hoitaa vaikka se saattaakin alkuun vähän kiemurrella ja töniä hoitajaansa turvallaan saadakseen lisää huomiota. Rapsutteluista ja harjailusta Rebella kuitenkin nauttii täysin rinnoin. Ratsuna Rebella on myös hieman yllättäenkin erittäin luotettava, vaikkakin välillä myös aika vauhdikas. Se on kuitenkin satulan alla ehdottoman kuuliainen ja siitä tulikin yllättävän hyvä trail-ratsu. Rebella nauttii trail-ratojen monipuolisuudesta ja se oikeasti keskittyy tehtävien suorittamiseen sen sijaan että intoilisi vain omiaan.

Maastoilu on myös Rebellan kanssa ihan mukavaa puuhaa, joskin nautojen näkeminen aina vähän jännittää ja silloin tekisi mieli usein edetä vähän vauhdikkaamminkin. Mutta kyllä Rebella käsissä pysyy, kun ratsastaja pysyy vain itse rauhallisena. Rebellan näkee meillä kyllä usein myös kärryjen edessä, sillä sekä niin lapset kuin aikuisetkin tykkäävät ajaa sillä. Tamma on myös tottunut vetämään kuormia ja välillä kärryjen kyydissä näkee niin aitatolppia kuin kaikkea muutakin mahdollista irtotavaraa. Rebellan tultua tilallemme ostimme Ravenwoodiin myös vanhanaikaiset, mutta aavistuksen kevyemmän malliset vankkurit, joiden kanssa on ihan mukava lähteä välillä pidemmillekin reissuille maastoon ja viedä esimerkiksi eväitä arolla karjan luona päivystäville cowboylle. Mahtuupa niiden kyytiin tarvittaessa myös orvoksi jäänyt vasikka tai töistä palaavat paimenkoiratkin. Mutta mentiinpä kärryjen kanssa niin kentällä, maastossa kuin pihatielläkin, Rebella ihastuttaa aina reippaudellaan ja eloisuudellaan mutta myös kuuliaisuudellaan.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Scamallach Spéir VVJ-II ii. Gaoithe Stoirme (evm) iii. Toirneach (evm)
iie. Sú Craobh (evm)
ie. Cathal (evm) iei. Daibhi (evm)
iee. Féileacán (evm)
e. Murphy's Rowan KTK-III ei. Cillian (evm) eii. O'lors Conor (evm)
eie. Iontas IV (evm)
ee. Nathan's Ronan (evm) eei. Litriú (evm)
eee. Nathan's Saiorse (evm)

Jälkeläisinfo

o/t. Varsan nimi 00.00.0000 i. Vanhemman nimi Omistaja
o/t. Varsan nimi 00.00.0000 i. Vanhemman nimi Omistaja
o/t. Varsan nimi 00.00.0000 i. Vanhemman nimi Omistaja
o/t. Varsan nimi 00.00.0000 i. Vanhemman nimi Omistaja
 

Tuiskulan Rebellan vanhemmat olivat molemmat valjakkopainotteisia hevosia. Isä Scamallach Spéir kävi laatuarvostelussakin saavuttaen II-palkinnon painotuslajinsa parista kun emän Murphy's Rowanin saavutuksiin kuuluu puolestaan kantakirjaus III-palkinnolle.

Kilpailukalenteri

00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus

00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus
00.00.0000 WRJ, ranch trail, sijoitus

Päiväkirja

03. elokuuta 2016

Tuiskulan Rebella osui silmiini, kun etsiskelin uusia siitostammoja Ravenwoodin oreihin yhdisteltäviksi. Selasin myös myyntifoorumeita ohimennen ja sieltähän minä sitten pongasin kuvankauniin suomalaisen irlannincob-tamman, jolla ei ollut kovin kummoinen hintapyyntö muttei toisaalta paljon ikääkään eikä suvussakaan ollut moittimista. Otinkin ihan mielenkiinnosta yhteyttä Rebellan kasvattajaan ja hän kertoili tamman olleen jo pidempään omaa kotia vailla. Kyseessä oli yleispainotteinen mustankimo, joka oli työskennellyt vähän aikaa myös tuntiratsuna mutta sen kujeileva luonne oli aiheuttanut vähän väärinymmärryksiä joidenkin tallilaisten keskuudessa, joten niinpä Rebella oli päätynyt myyntiin. Jokin Rebellassa tuntui kuitenkin vetoavan minuun ja lopulta sovimmekin tamman kasvattajan kanssa, että Rebella tulisi meille Yhdysvaltoihin sillä lupauksella, että mustankimo ei joutuisi heti uudelleen kiertoon. En uskonut että niin kävisi, sillä ajatuksissani oli jo tuolloin Rebellan uudelleenkouluttaminen lännenratsastuksen pariin; saisi nähdä saisimmeko me kujeilevasta irlannincobista Ravenwoodiin uuden westernratsun! - Lauren Ely





 

ulkoasu © Cery 2016

tekstit © Break, ellei toisin mainita!

muut kuvat © pidä hiirtä kuvan yllä nähdäksesi tekijäinoikeudet!

otsikkokuvat © Filter Forge & Trey Ratcliff (CC BY-NC-SA 2.0) sekä Horsebreakers Unlimited, LLC. (Pamela)